Haudehoito
Mitä on Haudehoito?
Haudehoito on tehohoito hiuksille, jossa haudehoitoaineiden, lämmön tai höyryn ja hieronnan avulla hoidetaan hiuspohjan ja hiusten kuntoa.
Miten Haudehoito vaikuttaa?
Haudehoidolla pyritään ylläpitämään hiusten hyvää kuntoa, ennaltaehkäisemään tulevista käsittelyistä syntyviä vaurioita tai jopa korjaamaan jo syntyneitä vaurioita. Hoidon tavoitteet suunnitellaan ennen hoidon tekemistä tarkkaan miettien, mitä tuotteita käytetään ja miten, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.
Seuraavissa kuvissa voin havainnoillistaa, miten työvaiheet etenevät ja mitä aineita voi käyttää ja mitä itse käytin.
Aloitin hoidon pesemällä hiukset shampoolla, käytin kosteuttavaa shampoota, sillä hiusten latvoissa oli hieman kuivuutta.
Tässä kuvat haudehoitoaineista, joista kerron nyt hieman.
Elastin haudehoitoainetta käytetään, jos hiuslaatu ei ole erittäin huokoista, eikä päänahka eroa normaalista. Itse käytin Elastinia, sillä asiakkaan hiukset olivat hyväkuntoiset tyvestä ja hieman vaurioituneet latvoista.
Aloe vera haudehoitoainetta käytetään, jos päänahka on esimerkiksi hilseilevä tai siinä on näppylöitä. Aloe vera hoitaa hiuspohjaa ja antaa samalla hiuksiin kiiltoa ja antaa hiuksiin pehmeyttä.
"Heppa" haudehoitoaine on tarkoitettu erittäin vaurioituneille hiuksille, jonka tarkoitus on korjata jo syntyneitä vaurioita hiukseen, lisätä hiuksen kiiltoa, tehdä niistä pehmeämmät ja terveemmän näiköiset
Tein ristijaon ja levitin haudehoitoainetta jakauksen kohtiin. Tämän jälkeen aloitin aineen levittämisen latvoihin takaosista lähtien.
Levittämisen jälkeen, asetin ulton lämpösäteilijän asiakkaan pään päälle lämmittämään hoitoainetta kymmeneksi minuutiksi. Valitsin lämpösäteilijän höyrykoneen sijasta sen takia, koska asiakkaan hiukset eivät tarvinneet höyrylaitetta tarpeeksi hyvän kuntonsa vuoksi. (Höyrylaitetta käytetään huonompikuntoisille hiuksille lisäämään kosteutta)
Kun kone oli valmis, tein rentouttavan hieronnan asiakkaan päälle noin 10 minuutin ajan, jotta hiukset jäähtyisivät hieman koneen käytön jälkeen ja asiakas kokisi hoidon rentouttavaksi.
Hieronnan jälkeen haudehoitoaine pestiin pois huolella ja samalla myös hierottiin päätä.
Kuivauksen jälkeen hiukset olivat kiiltävämmät, pehmeämmät ja näyttivät paremman kuntoisilta.
Mitä hoidon analyysissä selvitetään? Miksi?
Hoidon analyysissä selvitetään hiuspohjan ja hiusten kunto, hiusten paksuus ja runsaus, mitä tuotteita asiakas käyttää hiusten pesuun ja hoitoon, hiusten ominaisuudet, tuotteiden ja lämpölaitteiden valinta ja toivottu lopputulos.
Tavoite ja hoidon eri vaiheet suunnitellaan asiakkaan yksilöllisen lähtökohdan mukaan sekä halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi, ja samalla ottaa selvää käyttääkö asiakas vääriä tuotteita, jotta häntä voi ohjata valitsemaan sopivamman tuotteen itsellensä.
lähteet
http://kaurapuurokiharat.blogspot.fi/p/haude.html
-Emma
Kommentit
Lähetä kommentti