Hiusten rakenne ja hoitaminen- tehtävä

Kuvassa näkyy mikroskoopilla lähennetyt kuvat terveistä ja vahingoittuneista hiuksista. Hiukset vahingoittuvat mm. värjäyksestä, tai esimerkiksi liiallisesta auringonvalosta. Etenen hiusten elinkaaren kertomisessa vaihe vaiheelta.



Hiuksilla on kolme elämänvaihetta, hius syntyy, kasvaa ja lopulta lopettaa kasvunsa ja irtoaa.
Hiusten kasvuvaihe kestää noin 2-6 vuotta, mutta ihmisen ikääntyessä kasvaminen vähentyy.
Kasvuvaiheessa solut jakaantuvat ja työntävät keratinisoituvia soluja karvatupessa ylöspäin. Hiukset kasvavat noin yhden sentin kuukaudessa. Normaalisti kasvuvaiheessa ovat noin 85-90 % hiuksista.

Hiusten kasvu loppuu solujen jakaantumisen loppumisen myötä ja tätä vaihetta kutsutaan siirtymävaiheeksi, joka kestää keskimäärin kaksi viikkoa.
Karvatuppi supistuu ja hius irtoaa sille tärkeistä verisuonista ja ravinnonlähteistä, se ei kuitenkaan irtoa vielä hiuspohjasta ilman mekaanista rasitusta. Siirtymävaiheessa on vain noin 1% hiuksista.

Kestää noin 2-4 kuukautta, että hius irtoaa hiuspohjasta, Vaiheen loppupuolella karvatupen pohjaosassa eli hiusnystyssä alkaa kehittymään uusi hius ja uusi kasvuvaihe alkaa. Tätä kutsutaan lepovaiheeksi ja siinä on yhtäaikaisesti noin 10-15% hiuksista.


Hiusten rakenne


Hius on keratiinia eli sarveistuneista soluista muodostunutta kuitumaista ainesta. Keratiini sisältää proteiinia, kysteiiniä, pigmettihiukkasia, rasva-aineita ja mineraaleja. Hyaliini eli soluväliaine pitää solut kiinni toisissaan ja sitoo vettä hiuksiin.  Hiusten elävä osa on ihon alla.

Hius syntyy karvatupen pohjaosassa jatkuvan solujakautumisen myötä, uudet solukot työntävät jatkaantuvaa solukkoa ylöspäin hiussipuliin eli hiusjuureen. Solut litistyvät, menettävät tumansa ja muttuvat pitkulaisiksi, hius alkaa muodostumaan hiusjuuressa. Hiusnystyn sisällä on hiussuonisto, joka kuljettaa hapeksta ja ravinteikasta verta soluille. Hiusnystyn yläosassa ovat melanosyytit, joista hiusten väri muodostuu.
  Hiusten muodosta tiedetään että karvatupin muoto vaikuttaa hiusten halkaisijan muotoon: suorasta hiusfolliikkelista muodostuu suora ja muodoltaan pyöreä hius, kun kaarevaksi taipuneesta hiusfolliikkelista muodostuu kaarevaa, kiharaa hiusta.

Hiusten ihonpäälliset kerrokset ovat suomu- ja pintakerros, kuitukerros ja ydinkerros, joista kerron taas lisää yksitellen.

Hiuksissa on keskimäärin 6-10 suomukerrosta hiusten paksuudesta riippuen, Suomukerros on väritön ja läpikuultava sekä siinä on vettä ja likaa hylkivä pinta. Mitä tiiviimpi hiusten suomukerros on sitä kiiltävämpi hius on, kuten myös päinvastoin mitä vanhempi ja kulutetumpi hius, sitä rosoisempi suomukerros on ja terve kiilto häipyneempi

Kuitukerroksen keratiinisolut muodoltaan ovat putkimaisia kuitusoluja, joita hyaliini pitää koossa.
Kuitukerroksessa sijaitsee väripigmentit, ja kuitukerroksen rakenne määrittää hiusten elastisuuden.

Hiusten kuitikerroksessa sen keskellä on hiusten ydinkerros ja se muodostuu tyhjistä onteloista. Yhdinkerroksella ei varsinaisesti ole mitään tiedettävää merkitystä, ja hennoista hiuksista se voi puuttua kokonaan.


Hiusten ominaisuuksiin vaikuttavat erot hiusten rakenteessa, hiuslaatu vaihtelee suuresti erirotuisilla ihmisillä.

Kaukasialainen hiuslaatu vaihtelee eniten. Skandinaavien hiukset ovat selkeästi ohuemmat, herkemmät ja hiusväri vaihtelee vaalean ja mustan välillä.. Hiustyyppi voi vaihdella kihrasta suoraan.
Väriero vaikuttaa myös hiustenkasvun tiheyteen.

Mongoloidinen hiuslaatu on suora, musta vastustuskykyinen ja paksu ja ydinkerros on suuri. Mongoloidiset hiukset kasvavat keskimäärin muita hiuslaatuja nopeammin.

Negroidinen hiuslaatu on ohutta, se on tiukasti spiraalimainen kihara, ja sen paksuus vaihtelee.
Tämän hiuslaadun vetolujuus on huonompi ja se vaurioiutuu helpommin kuin esimerkiksi kaukasialaisen hiuslaatu. Hiusten pigmentit voivat olla niin tiheässä, että hius on useimmiten ruskeaa tai mustaa, Hius on hyvin kuivaa ja kuitukerros on hauras.



Parturikampaajan on tärkeä tuntea hiuslaadut ja sen ominaisuudet, sillä se ohjaa eri välineiden, tekniikoiden ja tuotteden valintaa. Mitä enemmän asiaan perehtyy, sitä parempi lopputulos on
  

Pesu ja hoitotuotteet

Kampaaja valitsee hiustenhoitotuotteet hiuspohjan kunnon, laadun ja käsittelyn tavoitteen mukaan.
Tuotteiden koostumus vaikuttaa niiden tehoon puhdistaa ja hoitaa hiuspohjaa ja hiuksia.
  Shampoo koostuu suurimmaksi osaksi vedestä, vesi toimii muiden aineiden liuottimena. Toiseksi eniten shampoo koostuu erilaisista tensideistä, niitä on toimintaperjaatteeltaan neljä erilaista esimerkiksi kationiset tensiodit ovat hoitavia ainesosia ja anioniset tensidit ovat peseviä ainesosia.
Esimerkiksi jos kyse on hoitavasta shampoosta, shampoon koostumuksessa tavoitellaan puhdistuksen lisäksi mahdollisimman suurta hoitovaikutusta.
  Shampoo sisältää myös muita ainesosia, kuten silikoniöljyä tuomaan kiiltoa, sakeuttamisaineita esimerkiksi natriumkloridi, vaahdon stabilointiaineita, ulkonäköä parantavia ainesosia, säilöntäaineita ja väriaineita sekä shampoo voi myös sisältää hajusteita.

Vesi toimii myös hoitoaineessa liuottimena, joka sekoittuu emulgaattorin kanssa muodostaen rasvamaisista aineista emulsion.
Hoitoaineessa on myös hoitavia ainesosia ja teknisiä ainesosia.

Shampoo valitaan hiusten puhdistustarpeiden mukaan, jos hiukset ovat vaurioituneet tai kuivat käytetään hoitavaa shampoota. Terveille ja normaaleille hiuslaaduille käytetään yleisshampoota.
Helposti rasvoittuville ja voimakasta puhdistustehoa tarvitsevalle hiuslaadulle käytetään syväpuhdastavia shampoita. On myös erilaisia erikoisshampoita, jotka ovat tarkoitettu esimerkiksi erilaisiin hiuspohjan ongelmiin, kuten rasvoittumiseen tai hilseilyyn.

Hoitoaine valitaan tarpeen mukaan, ja hiusten vauriot voidaan jakaa neljään eri osa-alueisiin:

Hiukset voivat olla kuivat luonnostaan ta ovat menettäneet kosteutta esimerkiksi runsaiden käsittelyiden vuoksi. Hoitoaineeksi valitaan kosteuttavaa hoitoainetta, joka säätelee hiusten joustavuutta, muotoiltavuutta ja kampautuvuutta,

Hiukset voivat olla kiillottomat ja elottomat, syynä usein on hiusten käsittely, mikä poistaa hiuksista niitä suojaavaa talin muodostamaa kalvoa. Kiillottomien hiusten hoidon tavoitteena on lisätä kiiltoa ja parantaa hiusten kammattavuutta. Hoitoaineeksi valitaan kiiltoa antavaa ja hoitavaa hoitoainetta, mikä sisältää esimerkiksi silikonia tai paraffiiniöljyä.

Rakennevaurioiset hiukset ovat usein esimerkiksi föönauksen tai auringonvalon aiheuttamia, ne tunnistaa helposti takkuuntuneista ja haaroittuneista hiuksista. Rakennevaurioituneita hiuksia on tavoitteena paikata hiuksien rakennetta pienimolekyylisillä ainesosilla, jotka kulkeutuvat hiuksien kuitukerroksiin saakka. Hoitoaineeksi valitaan hoitoaine, mikä sisältää esimerkiksi kationisia polymeereja, mitkä hoitavat ja paikkaavat rakennetta.

Jos hiukset ovat sähköiset, hoitoaineen tavoite on neutraloida hiukset pinnan negatiivista sähkövarausta lisäämällä kationisia ainesosia, joka myös lisää kiiltoa.

KC Professional



No Nothing

No Nothing -tuotesarja on tarkoitettu herkkäihoisille ja tuoksuyliherkille ihmisille, hiuspohjan hellävaraiseen puhdistukseen. Kosteuttavat tuotteet sisältävät mm. avokadoölyä, joka pehmentää ja hoitaa kuivia ja käsiteltyjä hiuksia.
  Hiusväriä suojaavat tuotteet sisältävät mm. puuvillansiemenöljyä, joka hoitaa ja kosteuttaa värikäsiteltyjä hiuksia.
  Tuuheuttavat tuotteet sisältävät erityisiä proteiiniyhdisteitä, jotka antavat ryhtiä, siloittavat ja kosteuttavat hiuksia.
  Korjaavat tuotteet sisältävät aminohappoja, jotka vahvistavat ja korjaavat hiuksia. Ne myös poistavat sähköisyyttä.
  


.

Four Reasons

Four Reasons -tuotesarja on tarkoitettu skandinaavisien hiuslaatujen hoitoon. Tehoaineina käytetään luonnosta saatavaa aloe veraa, joka rauhoittaa ja kosteuttaa, hopealehmusuutetta, joka tuuheuttaa ja oliiviuute suojaa hiusväriä. Luonnolliset kasviuutteet vahvistavat suomalaista hiusta. B5-vitamiini korjaa ja rakennepaikkaa hiusten vaurioita.

Valikoimista löytyvät kosteuttavia, hiusvärillä käsiteltyjä, tuuheutta antavia, korjaavia, blondatuille hiuksille tarkoitettuja ja syväpuhdistavia tuotteita. Ja myös hiuspohjan hoitoon tarkoitettuja tuotteita sekä muotoilutuotteita ja hiusvärejä ilman ammoniakkia ja hajusteita.



Lähteet: Hiukset- kirja, https://www.kcprofessional.fi/fi/no-nothing, https://www.kcprofessional.fi/fi/four-reasons

Kommentit

Suositut tekstit